Kilpailun harjoitteleminen pitää sisällään stagen suunnittelun ja ampumiseen valmistavat työt. Kilpailuissa stagen suunnittelu ja ampumiseen valmistautuminen on kaikki kaikessa. Mikäli kisan alussa ampujat menisivät kaikki 100m matkalta ampumaan 10lks sarjan, kaikki ampuisivat käytännössä saman tuloksen koska kaikkien aseet käyvät hyvin. Taitoerot jotka määrittelevät tuloksen tulevat kuitenkin kilpailutilanteissa siinä montako kertaa ampuja osuu annettuihin maaleihin jotka eivät ole enää 100m matkalla. Ampuma-asentoja tulee harjoitella kotona niin paljon, että kilpailuissa ei tarvitse kuin katsoa estettä, niin ampujan on mahdollista suunnitella että mistä asennosta mistäkin kohdasta tulee ampua. Kun asennot on suunniteltu tulee ampujan erityisesti keskittyä maalien ja tuulen vaikutuksen arviointiin. Ovatko kaikki maalit samassa suunnassa ja vaikuttaako tuuli niihin samalla tavalla? Minkälainen on maasto jossa ammutaan, tuuleeko koko matkalla samalla tavalla vai ohjaako esimerkiksi joku maastomuoto tuulta? Kun edellä olevat asiat on selvitetty tulee niistä tehdä jonkinlaiset muistiinpanot stagen ampumista varten ja tätäkin tulee harjoitella, jotta sitten kilpailutilanteessa asiat toimisivat automaatiolla.
Kilpailuissa korostuu myös muut, kuin ampumatekniset asiat. Ampujan tulee ylläpitää korkeaa vireystilaa ja hyvää keskittymistä usein läpi pitkän kisaviikonlopun. Vireystilan ylläpitoon liittyy olennaisesti hyvä ja oikein aikataulutettu ravinto, sekä panostaminen lepoon aina kun se on mahdollista. Eväiden suunnittelu ja valmistelu ovat olennainen osa onnistunutta kilpailusuoritusta. Riittävän nesteytyksen merkitystä ei voi liikaa korostaa. On tieteellisesti todistettu, että jo lievässä nestehukassa ihmisen tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky alkaa kärsiä ja se ei ole ammunnalle ollenkaan hyvä juttu se. Syökää kunnolla, tehkää kunnon eväät ja juokaa tarpeeksi.